Toinen harjoitusviikko hurahti erilaisten liike- ja
äänimateriaalien valintojen parissa. Jerusalemin
tanssin ilmaisutavassa keskeistä on ääni, liike ja kehollisuus
erottamattomana kokonaisuutena. Tunteet nostatetaan näyttelijän
kokonaisvaltaisella heittäytymisellä. Erilaiset tunnetilat on kuitenkin osattava
myös nollata totaalisesti katsojien edessä, sillä näyttelijät pysyvät
näyttämöllä koko esityksen ajan. On harjoiteltava sitäkin, miten rooli ja
tunnetila tiputetaan pois niin, että sitä ei esitetä.
Äänimateriaalin suhteen päädytään käyttämään
Tuomarilan kirjoittamien repliikkien lisäksi osia ilmestyskirjasta ja korkeasta
veisusta, sillä uskonnollisuus on yksi näytelmän keskeisistä teemoista. Jerusalemin tanssissa keskeinen kysymys
äänentuoton takana on se, mitä tapahtuu, kun ihminen puhuu itsensä hurmioon.
Minkälaiset asiat ihmisessä silloin liikkuvat? Tiina ohjaa alkuun äänellisiä
harjoituksia ja opiskelijoiden kurkusta kuuluu milloin kristallin kilinää,
milloin hevosen hirnuntaa. Äänteillä kikkailu on hyvin hallinnassa, sillä sama porukka esitti viime syksynä Tohvelisankarin rouvan mandariinikiinaksi. Lämmittelyjen jälkeen
korkeaa veisua aletaan kasvattaa äänelliseen hurmokseen. Äänimatto leviää kuin kulovalkea
ja synnyttää yhdessä luodun tilan. Sisään pääsemiseksi on myös haluttava ”olla
tiloissa”. Esiin nousee samalla hurmostilan kollektiivisuus. Jerusalemin tanssissa usko kristalliarkkiin,
joka tulisi kuljettamaan 666 lahkolaista Palestiinaan, kehittyy samalla tavoin yhteisön luomaksi kollektiiviseksi todellisuudeksi.
Yhteisöllisyyteen viittaa myös näytelmän nimi, joka tarkoittaa tiettyä juutalaista rinkitanssia.
Rinkitanssit kuvastavat yleisesti ottaen yhteisöllistä jatkuvuutta, jäsenten
samanarvoisuutta sekä heidän välilleen muodostuvaa yhteisyyttä. Korpelalaisten toimesta tanssittua Jerusalemin tanssia ei
kuitenkaan ole näytelmätekstissä kuvailtu tarkemmin. Yrjö Juhani näkee korpelalaisten yhteisöllisyyden muodostavan yhtenäisen ringin sijasta
meno-paluu suuntaisia ratoja. Paratiisia ja rauhaa etsitään maan päältä mitä
erikoisimmilla tavoilla, mitä erikoisimmista paikoista ja mitä erikoisimpien
auktoriteettien johdolla.
Jerusalemin
tanssissa seurakunta
pysyy kasassa osin hyväksikäyttämällä hyväuskoisten lojaalisuutta. Hurmoksellinen
kokemus voi sinänsä olla puhdas ja kaunis hetki, mutta näytelmässä uskosta
tulee heräämisen jälkeen teatteria. Taivaallisen autuuden saavuttamisen sijaan touhu
keskittyy varsin maallisiin kädenvääntöihin. Arin ohjaamissa liikkeellisissä harjoituksissa
vallan estetiikka nouseekin keskiöön muodossa tai toisessa. Korpelalaisessa
Jerusalemin tanssissa reipas urheiluhenki ja raaka nyrkkeilymatsi sekoittuvat mystiikkaan
ja uskonnollisiin rituaaleihin. Tuloksena on vinkeän mustaa huumoria. Mitä
paatuneempia ihmiset ovat, sitä kovempia keinoja tarvitaan. Yhteisöllinen
painostus uskoon tulemiseen on raadollisesti kuin potku päähän.
Viikon motto:
”Auktoriteetteja
on vaihdettava, niin kuin hevosia pitkällä matkalla”, siteerasi eräs tuttavani
taannoin Erno Paasilinnaa. Omia auktoriteetteja on hyvä tarkastella aika ajoin. Positiivisesti
käytettynä niistä voi peilata omaa arvomaailmaa ja tarkistaa mihin suuntaan
nokka kulloinkin osoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti