Olisikohan joskus mahdollista rakentaa esitys ilman
piinaviikkoa, jonka aikana rönsyilevää materiaalia on alettava järjestää riviin
kovalla kädellä. Jerusalemin tanssin kolmas
treeniviikko käynnistyy otsat hienoisessa kurtussa. Tavoitteena on valmistella
perjantaiksi raaka läpimeno, jossa katsotaan kohtausten kulku alusta loppuun.
Yrjö Juhani valikoi tähänastisista palikoista runkoa dramaturgialle. Samalla näyttelijäopiskelijat
ovat hahmojensa suhteen kiivaassa etsintävaiheessa. Keskeneräisyyden sietokyky
joutuu kaikilla koetukselle.
Opiskelijoiden mukaan mielikuvat omasta
näytelmähahmosta syntyvät pikkuhiljaa, silmiä ja korvia auki pitäen. Näytelmän hahmoa
muistuttavien henkilöiden miettiminen on hyödyksi. Hahmolle etsitään omaa ääntä
ja liikkumisen tapoja kokeilemalla ja varioimalla erilaisia toimintoja. Hyvä
työtapa on esimerkiksi liikkeellinen ja äänellinen improvisointi tilassa, jossa
voi keskittyä. Niin perusliikkumisen ja puheen tunnustelu kuin laulaminen ja tanssiminenkin
auttavat löytämään hahmon ominaisuuksia ja fyysisiä rajoja. Samalla
improvisointi pakottaa keskittymään hahmoon myös pään sisällä. Yksittäiset
hahmot ja näytelmän keskeinen sisältö sekä tyylilaji selkenevät kuitenkin
lopullisesti vasta kun ohjaajan visioi esitykselle maailman ja rakentaa siitä dramaturgisen
kokonaisuuden.
Keskeneräisyydestä huolimatta esityksen
markkinointia varten kaivataan jo alustavaa kuvamateriaalia. Tampereen
yliopiston Viestinnän, median ja teatterin yksikön kuvajournalistiopiskelijat
tulevat apuun kokonaisen kurssin voimin. Visuaalisen journalismin professori Anssi
Männistö perehdyttää opiskelijoitaan teatterikuvaamisen saloihin. Männistön
mukaan kuvaamisessa voidaan toimia kolmella tavalla. Perinteisin on reflektio,
joka tarkoittaa kohteen eli tässä yhteydessä esityksen tarkastelua ja
kuvaamista ulkopuolisena. Interaktioon sen sijaan kuuluu neuvottelu ohjaajan ja
työryhmän kanssa kuvaamisen tavoitteista, ja toteutuksessa kuvaajalla on
huomattava vastuu. Interventiossa kuvaaja puolestaan tuo esiin omia
näkemyksiään produktion hyväksi ilman ennalta suunnittelua. Kuvauskohteen
kanssa voidaan niin sanotusti hengailla kiinnostavien kuvakulmien löytymiseksi.
Kuvaaja voi myös vaikuttaa näyttämön ilmeeseen merkittävästi esimerkiksi
siirtymällä osaksi näyttämökuvaa valokuvaajana. Reflektioon nähden interventiolle
ominaista on lopputuotoksen ennalta-arvaamattomuus. Jerusalemin tanssin kuvaamisessa pyritään juuri interventioon ja siihen,
että syntyvät tilanteet ovat aidosti kiinnostavia ja kertomisen arvoisia myös
kuvaajan mielestä.
Jos yhdistellään eri alojen termistöjä, eräänlaisen
intervention voisi nähdä tapahtuvan väistämättä myös näyttelijäntyössä
rakennettaessa hahmoa. Näyttelijä hengailee hahmonsa kanssa ja nostaa siitä
lopulta esiin piirteitä, jotka ovat omasta mielestä kertomisen arvoisia ja
merkittäviä myös näyttämölle tuotavaksi. Interventiolla rakennettuun hahmoon kuuluu
myös luova sattumanvaraisuus ja kyky joustaa elävissä kontakteissa, sitten kun hahmon
kanssa ollaan tarpeeksi sinut. Näytelmän hahmosta tulee siten dynaaminen ja
elävä. Miksipä ei samansuuntainen interventio tapahtuisi myös ohjaajan kohdalla?
Interventioon liittyvä hengailu edellyttää
väistämättä ajan käyttöä aiheen parissa ilman tiukasti suunniteltua näkökulmaa.
Jos hengailun hyväksyy kärsivällisesti joksikin aikaa osana prosessia,
piinaviikon voisi nähdä myös ehtymättömänä luovuuden lähteenä. Vapaan hengailun
avulla esitys kuin esitys saa elävyytensä ja syvyytensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti